keskiviikko 28. elokuuta 2013

Villasukkatehdas


 
Olen joskus miettinyt että pitäisi ihan laskea kuinka monet villasukat tulee kudottua vuosittain. Silti itselläni ei löydy kuin yhdet ja nekin on ostetut. Aina ne vaan häviää muiden jalkoihin :) Viimeaikoina on syntynyt superpitkiä ja sitten ihan vaan nilkkasukkia kesäkäyttöön.
Kuvassa olevat siniset annan ystävälle syntymäpäivälahjaksi kun viikonloppuna tapaamme :)
 

maanantai 26. elokuuta 2013

Mustaherukanlehtijuomaa




Muutama tunti vierähti viime viikolla villiintyneissä mustaherukkapensaissa ja vieläkin olisi tuhottomasti kerättävää jos vain jaksaisi. Laitoin marjat suoraan pakkaseen kun MehuMaijaa ei vielä löydy tästä taloudesta. Hankintalistalle siis jotta talven aikana voi keitellä mehuja.
Innostuin kuitenkin kokeilemaan mustaherukan lehdisstä tehtävää juomaa johon maijaa ei tarvita :)
 
Mustaherukanlehtijuoma
 
5 litraa mustaherukanlehtiä
puolikas nippu minttua
5 litraa kiehuvaa vettä
50 grammaa sitruunahappoa
1 kilo sokeria
Huuhdo lehdet ja laita astiaan mintun kanssa. Kaada kiehuva vesi päälle. Jäähdytä. Lisää sitruunahappo ja jätä juoma huoneenlämpöön.
Siivilöi lehdet seuraavana päivänä. Lisää sokeri ja kiehauta. Pullota kuumana. Sulje pullot heti ja säilytä viileässä.
Itse lisäsin joukkoon vielä muutaman herukan väriä tuomaan.
 
Ihanan makuista laimennettuna.
Rakkaudella tehty <3


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Päiväni sähkömiehenä



 
 
Ostin netin kautta vitosella keittiöön lampun ja kuten niin moneen kertaan aikaisemminkin ei se tuote ihan ollutkaan sellainen kuin ajattelin. Valkoinen halvan näköinen johto ja vähän liikaa härpäkkeitä. No... Ne lähti vaihtoon. Kaupasta uusi musta kangaspäällysteinen johto, pistoke ja lamppu matkaan. Ruuvimeisselit ja pihdit esille ja työ lyhyellä sähkömiehen oppimäärällä alkoi :)
Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, nyt iltaisin näkee mitä lautaselta löytyy.

maanantai 19. elokuuta 2013

Aino -tuoli


Tehtiin tutkimusmatka viereiseen autiotaloon ja sieltä tarttui punainen tuoli matkaan.
Tarkoitus oli aluksi ottaa siitä kaikki maalit pois mutta se osoittautuikin melkoinen suureksi hommaksi. Blondin kärsivällisyys ei ihan riittänyt joten hiomisen jälkeen se on nyt saanut mustan värin päällensä ja numeron istuinosaansa. Molemmissa käytetty pensseliä :)
Noi numerot iski lukiessa yhtä blogia ja taidan tehdä pari numerolla varustettua tyynyäkin mutta siitä myöhempänä...
 


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vihdoinkin !



Projekti joka on siirtynyt ja siirtynyt sai tänään vihdoinkin päätöksensä !
Löysin Huuto.netistä täydellisen oven josta saatiin pienellä fixauksella uuteen pöytään kansi. 
Rälläkällä lukon pultit poikki jotta saatiin lukko pois ja päälle Osmocolorin öljyvaha.
Ja siihen se sitten tyssäsikin... En saanutkaan jaloiksi tarkoitettua pirttipöytää mikä sinänsä olikin onni koska nyt pöydässä on 1800-luvulta peräisin olevista hirsistä tehdyt jalat jotka ovat varmasti kauniimmat kuin alkuperäisen suunnitelman mukaiset jalat. Sanottakoon että hirret ovat "talosta" jossa on monet tanssin tanssittu lumen peittäessä maan, enempää en uskalla paljastaa :)
Lasin laitoin vielä oven päälle ettei lautaset keiku ja nyt en saa silmiäni irti siitä, niin kaunis se on !

perjantai 16. elokuuta 2013

Tähtihetkiä !

 
Siinä ei katsota aikaa tai paikkaa kun blondi saa idean päähänsä :)
Aamun hämärissä ennen kuin edes aamukahvia sain nenäni eteen heilutin jo virkkuukoukkua ja matonkudetta. Ystäväni oli tilannut itselleen netistä tähtimaton ja tietenkin ne olivat jo loppuneet.
Ei auttanut kuin turvautua omiin taitoihinsa... 
Jos tekee ohuella langalla niin tulee pikkutähtiä ja jos tekee matonkuteesta niin tulee ISO tähti !
Pikkutähdistä syntyi aikanaan vauvanpeitto joka tosin vielä odottaa oikeaa vauvaa mutta näistä isoista tähdistä syntyy meille uusi WCn matto.

 
Hymy on ollut huulilla oivaltamisen onnesta !
Life was good today :)
 

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Jostainhan se on aloitettava...


...joten aloitetaan tästä päivästä !

Pentujen tuoksua riittää tässä talossa kun kahdeksan ihanaa pötköä asustaa pentulaatikossa.
Tänään otettiin kuvia ulkona ja siruttaja kävi laittamassa sirut niskaan.
Vain kymmenen päivää ja nämä matkaavat reppuineen uusiin perheisiinsä :)



Soldalens Filippa 5,5 viikkoa <3