torstai 17. joulukuuta 2015

Jouluvalmisteluja









Kovin hämyisissä tunnelmissa ollaan. Aamulla kun lähtee töihin on vielä pimeää ja kun töistä palaa kotiin on jo taas pimeää. Melko mahdotonta ottaa siis kuvia, ainakin tälläisen joka vaan näpsäisee :)

Innostuin tekemään uutta joulukalenteria mutta eihän tuo tietenkään tähän jouluun enää ehdi. Kuvittelin taas tekeväni itselleni mutta kun suurena joulun ystävänä tunnettu esimieheni huuli meni mutruun kun näki vielä keskeneräinen tekeleeni ja suusta pääsi että epäreilua kun hänellä ei ole niin taidan heltyä ja laittaa nuo sukkaset hänelle joulupakettiin. Ei ole suutarin lapsilla kenkiä, eikä minulla villasukkia kuin parit kun aina annan jollekin tarvitsevalle ;)

Eilen ehdin tekemään muutaman herkkupurkinkin joulutervehdykseksi ja paketoimaan lahjoja. Purkkeihin tuli ihan perinteisiä pipareita koristeena purkin kyljessä piparimuotti ja karpalo-valkosuklaakeksejä toisiin. Toivottavasti maistuu lahjansaajille.

Tänään piti vielä illalla kutoa mutta joko käsityöni jäi töihin tai sitten olen hukannut sen kotimatkalla. Alkaa näkyä nämä liian lyhyiksi jääneet yöunet kun lompakkokin oli kateissa tänään.
Onneksi on enää neljä työpäivää lomaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti