sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pikavisiitti Tallinnaan



Hetken mielijohteesta ja osittain tarpeestakin perjantaina hyppäsimme autoon ja piipahdimme Tallinnassa. Tuttu kaupunki kahden vuoden ajalta jolloin asuimme siellä kauniissa talossa meren läheisyydessä. Joitain asioita sieltä kaipaa edelleen ja yksi niistä on esimerkiksi käsityötarvikkeiden hinta ja saatavuus.

Perjantaina ehdimme vielä syömään vaikka aika myöhään Tallinnaan saavuttiinkin. Nämä kuvat matkalta kun tallusteltiin takaisin hotelliin. Aamulla suuntasimme kangaskauppoihin, Karnaluksiin ja Bauhausiin. Mukaan tarttui huonekalukankaita, vetoketjuja, renkaita, ketjua, vaneria, maalia, pensseleitä... Kaikki tämä murto-osalla niistä hinnoista mitä Suomessa joutuu noista maksamaan. Hyvä esimerkki on vetoketju josta joudun täällä maksamaan 2,70 ja Virossa 0,54. Ihan käsittämätöntä... Toki yhden vetoketjun tai kangasmetrin perässä ei sinne kannata juosta mutta jos hankkii isoja määriä niin suosittelen :)

Kiva irtiotto vielä ennenkuin maanantaina alkaa taas arkinen aherrus. Vielä ehtii kuitenkin villasukat jalassa heilutella puikkoja sohvan nurkassa ja odottaa leipätaikinan nousemista. 
Huomiseen on vielä matkaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti